Previous Page  7 / 24 Next Page
Information
Show Menu
Previous Page 7 / 24 Next Page
Page Background

7

Stressi joulunaikaan johtuu usein pelosta, ettei ehdi kaikkea,

sanoo Nick, jonka lempipyhä on juuri joulu.

 - Sen vuoksi on hyvä suunnitella hyvissä ajoin ja sen jälkeen

huolehtia, että todellakin viettää joulua haluamallaan tavalla.

Jos elää terveellisesti loput vuodesta, voi sallia itsensä

seurustella, rentoutua, syödä hyvin ja iloita tunnelmasta

näinä päivinä.

Kiellot aiheuttavat vain pakkomielteitä

Sen sijaan, että asettaisi riman korkealle, hänen mielestään

voi keskittyä positiivisiin asioihin joulussa ja madaltaa odotuksia.

Vaikka Nick elääkin terveellisesti ja treenaa mielellään niin

myrskyssä kuin myräkässä, hän neuvoo meitä rauhoittumaan

ja antaa itsemme nauttia joulun houkutuksista.

 - Pahin, mitä voi tehdä, on kieltää itseltään asioita. Silloin

miettii ainoastaan sitä, mitä ei saa. Nauti täysillä 3-4 päivää,

äläkä pode siitä huonoa omaatuntoa. Ja palaa sen jälkeen

terveelliseen elämäntyyliin. Silloin tulet tyytyväiseksi,

Nick tarkoittaa.

 Jos kuitenkin tunnet itsesi stressaantuneeksi, sinun

kannattaa Nickin mielestä pysähtyä ja tarkastella, mitä teet.

Aseta ne asiat etusijalle, jotka ovat tärkeitä. Mitä tarvitaan,

jotta saisit haluamasi joulun – ehkä hieno kuusi ja hyvä

ruoka luovat oikean tunnelman sinulle? Tai valkeat nietokset?

Keskity tärkeimpään ja päästä irti muusta. Nickille, joka

matkustaa usein, joulu on erityisen tärkeä. Hän puhuu

lämpimästi siitä, miten hän viettää muutaman päivän läheisten

kanssa harmoniassa.

 - Minun neuvoni on tehdä joulusta taianomainen, ilman

stressiä ja pakkoa, Nick sanoo.

Lumikaaos Telluridessä

Nick, joka on asunut suuren osan aikuisiästään USA:ssa,

tarjoaa erilaisen joulumuiston, joka toki sisältää lunta, mutta

ei niin paljon yhdessäoloa.

 - Elin hektistä elämää ja päätin yhdessä vaiheessa, että

lähtisin yksin pois pariksi päiväksi. Matkustin Coloradoon,

vuokrasin maastoauton ja ajoin Kalliovuorille. Siellä majoituin

hotelliin Ricon pikkupaikkakunnalla. Jouluaattona ajoin lähellä

sijaitsevaan Tellurideen ja kun minun sen jälkeen oli tarkoitus

palata Ricoon, alkoi yhtäkkiä pyryttää runsaasti. Lunta oli

nopeasti valtavia määriä, ja maastoautolla oli vaikeuksia

päästä eteenpäin autiossa erämaassa paikkakuntien välillä.

Nelivedosta ja lumiketjuista huolimatta jäin kiinni ja olin

jumissa tunteja. Tuntui siltä kuin olisin ollut keskellä elokuvaa

Hohto. Minusta tuli luontoihminen ja selviytyjä-Nick, joka

pohti, miten selviytyisin ja voisinko nukkua maastoautossa

myrskyssä. Kuin ihmeen kaupalla sain lopuksi renkaat pitämään

ja onnistuin pääsemään takaisin Ricoon.

 Lumi sinänsä kuuluu Nickin mielestä jouluun. Muita tärkeitä

asioita ovat joulumusiikki, kynttilät ja kauniit joulukoristeet.

Hän rakastaa joululahjojen ostamista ja monesti niitä tulee

aivan liikaa, mutta hänelle itselleen ei ole niin tärkeää

saada mitään.

 - Minulle on varmaankin vaikea ostaa lahjoja. Tärkeintä

ovat ympäristö ja tunnelma, sanoo Nick lopuksi.

Forever-lähettiläs Nick Söderblom ei anna joulustressin

saada yliotetta. Hän on jo kauan sitten ymmärtänyt, että se

saa hänet voimaan huonosti. Sen sijaan hän on päättänyt

suunnitella kunnolla ja madaltaa odotuksia. Hänelle kaikista

tärkeintä on nauttia ajasta lähimmäisten kanssa. Se antaa

uutta energiaa.

Viettäkää aikaa

yhdessä

”Minun neuvoni on tehdä

joulusta taianomainen,

ilman stressiä ja pakkoa.”

A GREAT

christmas

by

Nick Söderblom